Viime vuoden Black Fridaystä lähtien on lompakko ollut kovilla. Eniten on rahaa eksynyt Applen sekä Apple-lisävarusteisiin erikoistuneiden tahojen käsiin.
Muutama paha huti on tullut mutta enimmäkseen hyviä hankintoja. Ajattelin tähän väliin antaa muutaman hyvän vinkin mihin rahat kannattaa sijoittaa ja mihin ei.
Ipod Nano 2G on ehdottomasti ollut hyvä hankinta. Laite on riittävän pieni salille ja muuhun kuntoiluun ja samalla kuitenkin kapasiteettia riittävästi ettei tarvitse joka välissä olla vaihtamassa tai täyttämässä sisältöä. "Riittävä kapasiteetti" on tässä tapauksessa se 8 gigaa eikä yhtään alle.
Perheeseen on eksynyt myös Shuffle, joka on ehkä vieläkin parempi kuntoilukäytössä eikä siihen tarvitse hankkia erillistä kantokoteloa. Shuffle pysyy hyvin kiinni vaikkapa paidankauluksessa.
Koska mukana tulevat kuulokkeet ovat todella huonot, päätin hankkia tilalle kiiltävän valkoiset Kossin Sparkplugit. Monet varmaan muistavat kokeilleensa vanhoja Kossin plugeja, joiden ongelma oli huono pehmustemateriaali. Uusissa sparkplugeissa pehmuste laajenee hitaammin joten kuulokkeet ehtii asetella korvaan paremmin. Ne myös pysyvät korvassa vaikka pää välillä heiluisi Megadethin tahtiin. Pienenä haittapuolena sanottakoon että tällä kertaa mukana tulee "vain" yhdet varapehmusteet kun vanhoissa mukana oli 3-4 paria. Myös kuulokkeiden piuhat ovat ohuet ja lyhyet. Hintaa oli kuitenkin vaivaiset $15 joten rahalle sai vastinetta.
Ipodin mukana ei tullut myöskään kantokoteloa joten sellainen piti tietysti hankkia. Ensi-hankinta oli iSnug sporttiranneke, joka on varsin tukevaa tekoa. Valitettavasti näyttö jää iSnugissa alttiiksi pölylle ja sormenjäljille.

iSnug-sporttikotelo
Pakollinen huti tuli kakkoskoteloa hankittaessa. Päädyin silikoni-valmisteiseen suojakuoreen. Valitettavasti paketin avattua huomasin että mukana tuleva (ja kotelossa isolla fontilla mainittu) linssinsuoja ei ollut fyysisesti kuoressa kiinni, vaan se oli aseteltava erikseen joka kerta kun Ipodin laittoi kuoreen. Lisäksi linssi ei ollut millään kiinni kuoressa eli oli lähinnä tuurista kiinni pysyisiko linssi paikallaan -- ja jos se ei pysynyt niin linssin reunat saattoivat naarmuttaa ipodin omaa näyttöä. Virhehankinta joka päätyi nopeasti jonnekin romulaatikon pohjalle. Suosittelenkin harkitsemaan mieluummin esimerkiksi lompakkotyyppistä koteloa jolloin erillistä suojalinssiä tai -kalvoa ei välttämättä tarvitse.
Osumia ja huteja Apple-kaupassa
Käyttäjien kommentit
(Ei kommentteja)
Kirjoita shoutboxiin
Lista blogimerkinnöistä
- Suositeltavia podcasteja (30.10.2007)
- Ilmaisia Linux-lehtiä (20.2.2007)
- Linux ja iPod [FI] (13.1.2007)
- Let's get things started [EN] (4.1.2007)
