Mä hiivin pensaikossa. Lysähdän ryömimään. Tarkistan, onko rynnäkkökivääri täyteen ladattu. On se. Ketään ei näy. Tuolla vihollisen täytyy olla. Niin on hyvä strateginen kohta, josta ne näkee joka paikkaan. Ei kai vaan tuolta ylempää vuorilta? Laukauksia!

Ja samassa taas tapahtuu se, mitä mä koko ajan pelkäsin. Ei, ei , ei minuun ei osu, kone tilttaa. Se on koneen näyttis, joka on liian vanha tälle pelille. No huomenna kyllä menen kauppaan ostamaan paremman.

Siellä on punainen liukas lattia. "Päivää!", sanoo kiinalaisen näköinen pienikokoinen mies. "Tervetuloa tutustumaan laitteistoomme. Minä olen oppaanne Hong-Ming Wang". Sama nimi luki myös pienessä kyltissä miehen valkoisen takin rintapielessä.

Oho, ajattelin. Mikäs paikka tämä oikein on? Enpä ennen ole tällaisessa ollut. Joka paikassa kulki virtakiskoja, kaapeleita ja erilaisia pönttöjä oli niiden välissä. Kuului kaikenlaisia ääniä, joita ei edes jostakin ylhäältä valtavasta tuulettimesta tuleva vinkuminen pystynyt peittämään. Minulla oli kädessä paperilappu, johon oli kyllä kirjoitettu paikan nimi, mutta tässä hämärässä ei sitä nähnyt. Työnnän sen taskuun ja astelemme peremmälle. Tuntuu yhä kuumemmalta.

"Hei varokaa sitä liukuhihnaa", huudahtaa opas. Mä olenkin kaatua astuttuani jollekin liukkaalle.
Tulemme kohti mustaa möhkälettä, joka hohtaa kuumuutta. "Tämä on yksikön tärkein osa, grafiikkaprosessori. Tässä on paljon enemmän transistoreja, 289 miljoonaa, kuin tietokoneen prosessorissa", opas selittää ylpeänä. "Tämän sisällä on rinnakkaisia yksiköitä useita kymmeniä..."

Mä en oikein kuule, kun on niin mahdoton meteli ja kuuma kuin saunassa. Putkissa suhahtelee välillä kuin joku laskisi paineita pois. "Nämä ovat verteksi- ja pikselivarjostinyksiköitä. Ne värittävät monikulmioita..." kuulen selostusta, vaikka tuntuu että pääni on jo turvonnut. Yritän etsiä ulospääsyä. "Tässä raaka-aine menee läpi pikselöintiyksikön. Se muuttaa kuvan pikseleiksi".

Mikä halvatun paikka tämä oikein on, joku sähköshokki kidutuspaikka? Pyyhin hikeä otsalta. Opas ei anna periksi: "Tässä sitten muistit, joiden merkitys on laitteistolle suuri. Mutta Turbo-Hypermemory käyttää myös tietokoneen keskusmuistia. Tämä sitten liitetään PCI-Express- väylään..." Ja mä alan olla ihan valmista kamaa. Ei saa hengitettyä.

No, heh heh. Sä arvasit sen! Untahan se oli ja peitto naaman päällä. Pyyhin herätessä todella hikeä otsalta. Naurattaa ihan poskettomasti, kun sattuu näkemään unta ajankohtaisista asioista. Mähän olen juuri suoraa päätä menossa ostamaan sitä uutta näyttistä.

Niin tulen liikkeeseen. Siellä on punainen lattia. "Päivää!", sanoo pienikokoinen myyjä. "Mä olen Honni, mitä saisi olla". Vai sanooko se "Hon-Mi"? Mä katson sitä tarkemmin. Ei voi olla totta. Tämähän on aivan sen kiinalaisen näköinen! Katson sen rintamusta, siinä ei ole kyllä mitään nimilappua. Musta tuntuu, että mun pönttö alkaa olla jotenkin sekaisin. Kohta tulee varmasti sininen ruutu...

Se kysyy uudelleen, että mitähän saisi olla. Multa on puhelahja heikentynyt: "Ajattelin, että nä nä nä". En saa enempää ulos. Pyyhin hikeä otsalta. Se katsoo mua taas hetkisen ja kyselee, että oliskohan kyseessä näytönohjain. "Kuinkas monta verteksi- ja pikselivarjostinyksikköä? Entä muistin määrä. Tulisko se PCI-Express-väylään?..."

Mä kuulen niin huonosti. Missähän täällä olis väylä ulos. Jostakin ylhäältä tuulettimesta tuleva vinkuminen estää keskustelua. Totean itsekseni, että enää en edes muista mitä mun piti ostaa.

"Mä, mä, multa jäi kotiin se lappu, jossa on sen nimi. Mun täytyy tulla sitten uudelleen sen lapun kanssa. " Ryntään ovelle päin ja olen kaataa kaksi muuta asiakasta. Mutta sitten; viimeinkin raikkaassa ulkoilmassa.

Silloin toinen niistä kaverista, jonka meinasin kaataa, ponnahtaa ulos liikkeen ovesta. "Hei!", se huutaa. "Sulta putos tämä lappu!". Mutta mä en enää pysähdy. "Okei, okei", huudan takaisin ja lisään vauhtia.

No, tässä kohdassa sä voit kysyä, että miksi et sitten mennyt ottamaan sitä lappua.

Katsohan, en mennyt. Se johtuu siitä, että mulla ei ollut alun perinkään mitään lappua taskussa...