Windows Vistan betaversion tapaan Microsoft päätti siis laittaa myös tulevan Windows 7:n betan julkiseen jakeluun. Alunperin MS:llä tosin oli ilmeisesti tarkoitus jakaa vain 2.5 miljoonaa kopiota (käyttöavainta), mutta ennätyssuuren suosion saattelemana poisti pian betan julkaisun jälkeen tuon rajan ja antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden kokeilla uutta Windowsia.
Beta julkaistiin siis kaikkien saataville 9.1.2009 ja jo muutaman tunnin kuluttua julkaisusta olivat MS:n palvelimet niin lujilla innokkaiden lataajien takia, että MS keskeytti betan jakelun ja ilmoitti lisäävänsä välittömästi palvelinkapasiteettia. Vielä tässä vaiheessa oltiin siinä uskossa, että kopioita on siis jaossa vain 2.5 miljoonaa mutta melko pian MS poisti tuon rajoituksen ja antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden ladata oma kopionsa. Beta on jaossa muistaakseni 24.1 asti eli vielä kolme päivää on aikaa virallista tietä se ladata. Latauslinkin löytää osoitteesta [ link ]
Jakeluun tulivat sekä 32- että 64-bittiset betaversiot ja ne toimivat virallisesti 2.7.2009 asti, eli noin puoli vuotta on aikaa testailla ja toivottavasti tuosta ei sitten menekään enää kuin toiset puoli vuotta, että julkaisuversio on valmis. Microsofthan on lupaillut julkaisua joko tämän vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun, mikäli sen laatu ja laite- sekä ohjelmatuki ovat riittävän hyviä. Aikataulussa pysymisen puolesta puhuu ainakin se, että tämän betan pitäisi ominaisuuksiltaan olla jo "valmis". Toisinsanoen siihen ei enää mitään komponentteja lisätä. Eli bugikorjaukset ja laite/ohjelmistotuki ovat ne, joihin keskitytään.
Itsekin päätin betan ladata ja asentaa. 32-bittisen version DVD-imagen koko on noin 2.5 gigaa. Eli lataus, poltto levylle ja asennuskäyntiin. Tuolta MS:n sivuilta saa latauksen yhteydessä CD-avaimen, jolla windowsin saa aktivoitua. Alunperin MS jakoi lataajille ilmeisesti uniikkeja CD-avaimia, mutta latausrajan poiston yhteydessä alkoi jakaa samoja avaimia. Itsellä on koneessa ennestään Windows XP, jota ei missään nimessä voi vielä pois heivata, joten Windows 7 asennetaan toiselle osiolle. Tein jo etukäteen XP:ssä valmiiksi 50 gigatavun osion, johon tuon windowsin saattoi asentaa.
Eli sitten vaan kone DVD:tä käymään ja asennus käyntiin. Asennus menee käytännössä samaan tyyliin kuin Vistalla. Paljon nopeammin vain. Vistan asennusaikaa en muista, mutta tämä Windows 7:n asennus vei noin 20 minuuttia. Aika hyvin, Windows XP asentui muistaakseni samaan koneeseen noin puolessa tunnissa. Windowsin asennuksen jälkeen on vuorossa ajureiden asennus. Nimenomaan Windows 7:lle tarkoitettuja ajureita ei vielä juurikaan taida olla näytönohjaimen ajureita lukuunottamatta. Ainakin NVIDIAn Windows 7-ajurit asentuivat nätisti Windows Updaten kautta. Muiden laitteiden kohdalla kannattaa käyttää Windows Vistan ajureita ja jos niitä ei ole tarjolla, niin sitten Windows XP-ajureita. Jos installerilla varustetut ajurit kiukuttelivat väärästä windows-versiosta, siihen auttoi kun laittoi yhteensopivuustilan päälle. Eli ajureiden asennuksessa ei ongelmia ollut, eikä pitäisikään olla, sillä Microsoftin mukaan Windows 7:n pitäisi olla täysin yhteensopiva Vista-yhteensopivien laitteiden kanssa. Ajureiden jälkeen softien asennusta. Niidenkään kanssa ei ongelmia tullut. Jos joku ohjelma valitti väärästä windowsversiosta, siihenkin auttoi yhteensopivuustilan päälle laitto.
Itsellä on nyt ollut tämä Windows 7 ajossa viisi päivää ja pari kertaa olen Windows XP:n puolella käväissyt, en sen enempää. Eli melkoisen pettymyksen (siis Vistan) jälkeen on vuorossa taas helkkarin hyvä Windows. Lyhyesti voisi sanoa, että ulkonäöltään tämä Windows 7 muistuttaa hieman Vistaa, mutta suorituskyky on ihan toisessa sfäärissä. Kun Vista tuntui miettivän vähän joka kohdassa, että mitä tehdään, niin tämä Windows 7 tuntuu toimivan kuin ajatus. Taukoja ei juurikaan ole. Ja mikä parasta, tästä ei oikeastaan voi huonompaan suuntaan enää mennä, sillä Microsoft on tosiaan ilmoittanut tämän betan olevan ominaisuuksiltaan valmis, eli eroa julkaisuversioon ei pitäisi olla, bugikorjaukset pois lukien.
Pari kertaa olen oletettavasti bugiin törmännyt. Kerran kävi niin, että jostain syystä kun exploreriin avasi mitä tahansa (Oma tietokone, Omat tiedostot, ohjauspaneeli) niin ikkunan sisältö oli pelkkää valkoista. Tämä korjaantui tietokoneen uudelleenkäynnistyksellä. Toinen huomionarvoinen asia on UAC (eli siis tuo käyttäjätilien valvonta), jossa tuntuisi olevan vielä pientä viilaamista. Erityisesti, jos Program Files-kansioon kopioi vaikka ohjelmia, joita ei tarvitse erikseen asentaa, niin aina ei tuo UAC anna tuossa kopioi&liitä-toimenpiteen yhteydessä kirjoitusoikeutta kansioon. Tietysti, jos tuo häiritsee, niin voihan tuon UAC:n ottaa kokonaan pois päältä.
Heh. Minäkin hain tuon win 7 betan ja asentelin Daemon toolsilla ikivanhalle 40 gigaiselle IDE levylle. Tärmäsin huvittavaan ongelmaan: Asensin saman palomuurin, joka on tässä Vistassakin käytössä. (sygate personal firewall) Käytössä olevan langattoman netin ajurit olin asentanut ennen palomuurin asennusta ja netti toimi ennen palomuurin asennusta mutta: Iloitsin tietoturvan paranemisesta hetken kunnes tulee ikävä teksti: Cannot find wireless.... ja suussa ollut kahvimäärä päätyi koristamaan näyttöä. Tavanomaiset keinot (koneen uudelleenkäynnistys, kiroilu yhdistäminen käsin) eivät auttaneet. Aikani tutkittuani tulin siihen tulokseen etä win 7 toimii vallan mainiosti ilman palomuuria.
Radeonin ajurit asentuivat ainakin kiltimmin win 7 lle kuin Vistalle. Vistassa sain aikanaan asentaa 4 eri ajuriversioa ennenkuin näytönohjain tunnistui oikein.
