User Käyttäjä Salasana  
   
tiistai 2.12.2008 / 05:17
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com / profiilit / tyson / blogiarkisto / oppia ikä kaikki /
Pääsivu Blogi Shoutbox Linkit

Oppia ikä kaikki

30.8.2008 12:02

Vaikka tätä blogia tuskin kukaan lukeekaan, niin kaippa tähän voi kirjottaa tylsän aamun kunniaksi.

Edellisessä blogimerkinnäsäni (joskus alkuvuodesta) spekuloin Holyfield - Tyson 3 matsista. Matsista oli liikkunut hieman huhunpoikasta, mutta "yllättäen" sitä ei tullutkaan.

Mutta sitten alkuperäiseen aiheeseen, eli oppia ikä kaikki. Viime talvena opin TO paikassani, että emolevyjen ohjekirjasta kannattaa lukea erityisesti "support processors", tms kohta. TO paikassani pomo antoi minulle osat, joista oli tarkoitus koota toimiva kone. Noh, osat paikalleen, ja kone käyntiin. Noh. Kone ei lähtenytkään käyntiin. Oletin, että olen kytkenyt kotelosta emolle tulevat johdot väärin. Viiden uudelleenasettelun, ja käyntiinlähtemättömyyden jälkeen pohdin muistikampojen paikallaanoloa. Uudelleenkiinnittäminen + vain yhdellä kammalla kokeilu ei tuottanut käynnistymistä. No, ei hätää. Uutta virtalähdettä - eikä kone lähtenyt käyntiin. Tämän jälkeen kokeilin paria eri näyttistä, jotka toimivat varmasti. Ei edelleenkään mitään. Ellen pitäisi kiroilemista vanhempien henkilöiden läsnäollessa sopimattomana, olisi pomoni saanut kuulla varsinaisen merimiessanavaraston. Seuraavaksi ttartuin ohjekirjaan, ja sieltä se löytyi: Do NOT support sempron processors...! Noh, ei siinä auttanut muu, kuin vaihtaa tilalle Athlon, ja kone lähti käyntiin. Lopupäivä sujuikin ilman pahempia kommelluksia.

Eli mitä tuli opittua: Ohjekirjaa kannattaa lukea tarkasti, ettei tarvitse kiroilla.

Kesälläkin onnistuin päästelin merimiessanastoa ilmaan - pomoa ei mailla eikä halmeilla, sillä olin kotona. Syynä oli vasta haettu kone. Mielestäni kaikki oli paikallaan, vaan kone ei lähtenyt käyntiin. Syynä oli oma huolimattomuuteni: Emolle tuli "ylimääräinen" virtakaapeli, jollaista en ennen ollut nähnyt, enkä tiennyt, että se pitää laittaa paikalleen. Sitä ennen oltiinkin jo kokeiltu vaihtaa muistikampojen paikkaa, yms pientä.

Noh, ainahan sitä oppii jotakin uutta. Niin - ja nyt opin, että tätä(kään) blogimerkintää ei taida lukea kukaan, mutta onpahan tämäkin ajankulua.

Avainsanat: epäonni  kasaus  kone 

 

Lista blogimerkinnöistä

Käyttäjien kommentit

    (Ei kommentteja)


Kirjoita shoutboxiin

Kirjoittaaksesi kommentin sinun tulee olla kirjautunut järjestelmään. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tästä.

Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
Musiikkia: MP3Lizard.com
Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
 
  © 1999-2008 AfterDawn Oy